Kauden 2026 päättäjäiset Myllylän koululla

2.11.2026








































































































Kauden 2026 päättäjäiset pidettiin 2.11. Myllylän koulun tiloissa.

Juniorijoukkueiden pelaajia palkittiin kolmessa kategoriassa:

Kauden kehittynein, Kauden tsemppari ja Kauden pelaaja.
Palkinnot myönnetään pelaajille, jotka ovat kauden aikana osoittaneet erityistä kasvua, positiivista asennetta, vahvaa joukkuehenkeä sekä sitoutumista joukkueen ja seuran yhteisiin tavoitteisiin.

Kauden kehittynein -palkinto annetaan pelaajalle, jonka kehitys on ollut kauden aikana erityisen näkyvää. Ahkera harjoittelu, halu oppia ja rohkeus haastaa itseään ovat vieneet hänen pelaamistaan hienosti eteenpäin.

Kauden tsemppari -palkinto kuuluu joukkueen kannustajalle, joka on omalla positiivisuudellaan, esimerkillään ja asenteellaan luonut ympärilleen hyvää henkeä sekä saanut myös muut antamaan parhaansa.

Kauden pelaaja -palkinto myönnetään pelaajalle, joka on ollut joukkueelleen tärkeä tukipilari koko kauden ajan. Vahvat suoritukset, esimerkillinen toiminta ja sitoutuminen ovat tehneet hänestä joukkueensa avainpelaajan.

Seuraavaksi siirryttiin palkintojen jakoon joukkueittain.

Tytöt T2014–2016

Joukkueenjohtaja:                Karoliina Viksten

Päävalmentaja:                     Anna Järvenranta

Valmentaja:                           Mikko Hakala

 

Kauden Kehittynein              Lilja Lankinen

Kauden tsemppari                Usva Hämäläinen              

Kauden pelaaja                     Iris Salmi

 

Tytöt T2012–2013

Joukkueenjohtaja:                 Sanna Ruhanen

Päävalmentaja:                      Lamin Marong

 

Kauden Kehittynein                Aino Koistinen

Kauden tsemppari                  Viola Kojo

Kauden pelaaja                      Milka Mäenlehto

 

P2019:

Joukkueenjohtajat:                 Laura Keskevaari

Päävalmentaja:                      Janne Hyyryläinen

Valmentajat:                           Tomi Huuskonen, Kimi Leppänen

 

Kauden kehittynein:                Onni Jähi

Kauden tsemppari:                 Oliver Kanervo

Kauden pelaaja:                      Aaron Järvelä


P2018:

Joukkueenjohtaja:                   Mikael Kumpulainen

Päävalmentaja:                       Anttoni Pastila

Valmentajat:                            Sami Laakso, Teemu Suhonen                       

 

P2018 Vihreä joukkue:

Kauden kehittynein:                Julius Rantalainen

Kauden tsemppari:                 Leevi Lyytikäinen

Kauden pelaaja:                     Miklas Pastila

Joukkueen oma palkinto, maalivahti: Elias Rantalainen

 

P2018 Musta joukkue:

Kauden kehittynein:               Leo Suhonen

Kauden tsemppari:                Amos Korppi

Kauden pelaaja:                    Jare Isohanhi

Joukkueen oma palkinto, maalivahti: Aleksi Uosukainen

 

P2017:

Joukkueenjohtaja:                 Laura Keskevaari

Päävalmentaja:                     Klaara Keskevaari

Valmentajat:                          Kalle Koskinen, Jyrki Kyllönen, Ville Saarinen

 

Kauden kehittyneimmät:        Justus Niemi ja Miko Koponen

Kauden tsempparit:                Pyry Nikula ja Toivo Vilja

Kauden pelaajat:                    Velmu Kanerva ja Eetu Inkinen

 

Joukkueen omat palkinnot: kova tsemppaus turnauksessa, kaikkensa antaneena ja ahkerasti treeneissä käyneet: 
                                              Vilho Tainala

                    Jasse Haapala

                    Oliver Salumägi

2019, 2018 ja 2017 syntyneet saivat kaikki mitalin kaudesta 2026.
 

P2016:

Joukkueenjohtaja:                  Karoliina Viksten

Päävalmentaja:                      Jussi Raunio

Valmentajat:                           Janne Hyyryläinen, Matti Salonen, Jesse Suojama

 

Kauden kehittynein:               Leon Kuhlman

Kauden tsemppari:                Veikko Avelin

Kauden pelaaja:                    Samu Koponen                                                      

 

P2015:

Joukkueenjohtaja:              Merja Nikula

Päävalmentaja:                  Jussi Sarén

Valmentajat: Mikko Hakala, Kalle Rellman

 

Kauden kehittynein:            Niilo Nieminen

Kauden tsemppari:             Visa Onnila

Kauden pelaaja:                 Toivo Rellman

 

P2014:

Joukkueenjohtaja:              Hanna Tolvanen

Päävalmentaja:                  Tuomo Vehnilä

Valmentajat:                       Anne Aho, Karoliina Viksten

 

Kauden tsemppari            Moro Lustre

Kauden kehittynein           Topias Kinnunen

Kauden pelaaja                 Elmo Silkkari

 

P2012-2013:

Joukkueenjohtaja:              Antti Kapulainen

Päävalmentajat:                 Antti Kapulainen, Mikael Kumpulainen

Valmentajat:                       Kim Pihkala, Harri Sillankorva, Riimas Koit

 

P2013:

Kauden kehittynein:              Jukko Ojala

Kauden tsemppari:               Veikka Koistinen

Kauden pelaaja:                   Nooa Inkinen

Pelaajien kauden pelaaja     Nooa Munter (pelaajien äänestämä)

Ahkerin harjoittelija               Nooa Inkinen

 

P2012:

Kauden kehittynein:              Peetu Kapulainen

Kauden tsemppari:               Tatu Mäkelä

Kauden pelaaja:                    Lauri Sippola

Pelaajien kauden pelaaja     Jaakko Siltaniemi (pelaajien äänestämä)

Ahkerin harjoittelija               Lauri Matilainen

 

P2011:

Joukkueenjohtaja:                 Leena Mölsä

Päävalmentaja:                     Tero Hatamaa

Valmentajat:                           Lasse Keskevaari

 

Kauden kehittynein:               Arttu Hoikkanen

Kauden tsemppari:                 Konsta Lind

Kauden pelaaja:                     Leo Mölsä

 

P2010:

Joukkueenjohtaja:                  Matias Varpa

Päävalmentaja:                      Jari Räty

Valmentaja:                            Ismo Korhonen

 

Kauden kehittynein:               Julius Löfqvist

Kauden tsemppari:                 Daniel Hallalehto

Kauden pelaaja:                     Eemil Kiuru

 

P2008:

Joukkueenjohtaja:                  Kimmo Saarinen

Päävalmentaja:                      Mikko Mustonen

Valmentaja:                            Jarkko Liikanen

 

Kauden kehittynein:               Iivari Räty       

Kauden tsemppari:                Rufus Sundholm                      

Kauden pelaaja:                    Daniel Matikainen

Kovin harjoittelija (P2008 oma palkinto): Jussi Lehtonen

 

Naisten edustusjoukkue:

Joukkueenjohtajat:               Hanna-Leena Mäkelä, Karoliina Moilanen

Päävalmentaja:                    Jukka Savolainen

 

Kauden joukkue pelaaja:      Hanna Mäkelä

Kauden Kehittynein:             Karoliina Kaikko

Kauden Taistelija :                Kaisa Vuori

Kauden Pelaaja:                   Outi Helenius 

 

Miesten edustusjoukkue:

Joukkueenjohtaja:                 Petri Kuosa

Päävalmentaja:                     Toni Sundholm

 

Kauden tulokas:                    Eemil Kiuru

Kauden aktiivisin:                  Jussi Lehtonen

Kauden joukkuepelaaja:       Jani Hakanen

Kauden hyökkääjä:               Sampo Vartiainen

 

Seuran kiertopalkinnoilla palkittavat 2026

Seuraavaksi oli aika jakaa seuran palkinnot ja huomionosoitukset. Petri Marjamäki luki ensin palkitsemisen perustelut ja kutsui sen jälkeen palkittavat vastaanottamaan palkintonsa.

Ensimmäiseksi jaettiin Vuoden tyttöpelaajan palkinto.

Perusteluina: "Tämä tunnollinen harjoittelija on ollut joukkueensa paras maalintekijä kolmena peräkkäisenä vuonna. Hänen vahvuuksiaan ovat potkutekniikka ja maalintekotaito. Kuluneella kaudella pelinopeus ja rohkeus haastaa vanhempia vastustajia ovat kehittyneet. Keväällä hän edusti Petoja myös Helmariliigassa."

Vuoden tyttöpelaajana palkittiin Pinta Marong.

Seuraavana vuorossa oli Vuoden maalivahdin palkinto.

Perusteluina: "Hän on ollut puolustuksen luotettava viimeinen lukko ja kantanut vastuuta usean joukkueen maalivahtipelistä. Varmat otteet, esimerkillinen pelin ohjaaminen ja tunnollinen harjoittelu ovat olleet hänen vahvuuksiaan.

Hän on osoittanut seurahenkeä olemalla valmis auttamaan siellä, missä häntä tarvitaan – myös kenttäpelaajana. Tässä palkinnossa yhdistyvät luotettavuus, vastuunkanto ja sitoutuminen yhteiseen tekemiseen."

Vuoden maalivahtina palkittiin Riku Korhonen.

 

Sitten jaettiin Taistelijan malja.

Perusteluina: "Hän on pallovarma toppari, joka kohtaa vastustajan kuin vastustajan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Hän pelaa tilanteet loppuun asti itseään säästelemättä ja laittaa itsensä likoon jokaisessa ottelussa."

Periksiantamattomasta asenteestaan ja sitoutumisestaan peliin Taistelijan maljan sai Aapo Hakanen.
 

Seuraavaksi palkittiin Vuoden junioripelaaja.

Perusteluina: "Hän on pelannut kauden aikana kolmessa eri juniorijoukkueessa ja kantanut vastuuta kärkipelaajana. Hän pelasi myös kolme vuotta ali-ikäisenä muutamia otteluita vanhempien juniorien joukkueessa sekä seitsemän ottelua miesten edustusjoukkueessa.

Yhteensä 48 sarjaottelussa syntyi peräti 74 maalia. Maalinteon lisäksi hänen vahvuuksiaan ovat taitavuus, kova kunto ja tinkimätön työnteko joukkueen hyväksi. Hän näyttää nuoremmille petojunioreille esimerkkiä myös pelinohjaajana."

Vuoden junioripelaajana palkittiin Eemil Kiuru.
 

Sitten vuorossa oli Vuoden naisjalkapalloilijan kiertopalkinto.

Perusteluina: "Hänen vahvuuksiaan ovat nopeus ja taitavuus, jotka näkyivät kuluneella kaudella tehokkaana hyökkäyspelinä. Kauden aikana syntyi 20 maalia – hieno saavutus ja osoitus vahvasta maalintekotaidosta.

Palkitsemisen perusteina ovat nämä pelilliset vahvuudet ja onnistumiset maalinteossa. Nopeus, taito ja tehokkuus tekivät hänen kaudestaan palkinnon arvoisen."

Vuoden naisjalkapalloilijana palkittiin Veera Kronqvist.

Seuraavaksi jaettiin Vuoden pelaajan palkinto.

Perusteluina: "Hän pelasi vahvan kauden miesten edustusjoukkueessa ja kantoi suuren vastuun joukkueen pelaamisesta. Edustuksen lisäksi hän auttoi kolmea juniorijoukkuetta. Kauden aikana sarjaotteluita kertyi lähes 50.

Hänen panoksensa näkyi myös kentän ulkopuolella. Hän rakensi aktiivisesti hyvää joukkuehenkeä ja osoitti läpi kauden kypsyyttä, vastuuntuntoa ja sitoutumista. Valmius auttaa useita joukkueita kertoo vahvasta seurahengestä ja halusta tehdä töitä yhteisen onnistumisen eteen."

Vuoden pelaajana palkittiin Riku Korhonen.
 

Sitten palkinnon sai Vuoden valmentaja.

Perusteluina: "Hänen valmennustyössään ovat kahden kauden ajan yhdistyneet tavoitteellisuus ja kannustava ote. Hän huomioi pelaajien vahvuudet ja rakentaa valmennusta niiden pohjalta.

Työ on tuottanut myös tulosta: joukkue on menestynyt sarjaotteluissa koko kauden ajan. Oman joukkueensa valmentamisen lisäksi hän on tehnyt hyvää yhteistyötä seuran muiden juniorijoukkueiden kanssa. Palkitsemisen perusteina ovat tavoitteellinen valmennustyö, pelaajien kannustaminen ja yhteistyö yli joukkuerajojen."

Vuoden valmentajana palkittiin Lamin Marong.

Viimeisenä seuran kiertopalkintona oli Vuoden joukkueen palkinto.

Perusteluina: "Tämä joukkue on osoittanut kauden aikana, mitä sisukkuudella, hyvällä harjoittelulla ja vahvalla yhteispelillä voidaan saavuttaa. Se on vastannut uusiin haasteisiin rohkeasti ja menestynyt niin kevään kuin syksynkin sarjaotteluissa.
Kauden aikana yhteispeli on vahvistunut, ja samalla itseluottamus ja pelirohkeus ovat kasvaneet. Joukkueeseen liittyneet pelaajat ovat tuoneet yhteiseen tekemiseen lisää vahvuutta. Palkitsemisen perusteina ovat hieno kehitys, vahvat tulokset ja yhdessä tekemisen voima."

Vuoden joukkueena palkittiin Tytöt T2012–2013 -joukkue. 


Seuraavana oli vuorossa huomionosoitus huoltajille.

"Lämmin kiitos arvokkaasta huoltajatyöstänne. Hoidatte kolhuja ja autatte varusteongelmissa. Tuette pelaajia haastavissa hetkissä ja avustatte valmentajia otteluiden aikana. Läsnäolonne ja oma-aloitteisuutenne vahvistavat yhteishenkeä.

Tällä huomionosoituksella koko seura kiittää teitä ja kaikkia huoltajia joukkueidemme hyväksi tehdystä työstä"

Petri Marjamäki kutsui seuraavat huoltajat vastaanottamaan seuran huomionosoituksen:
P2012–2013-joukkueen huoltajat Noora Leppäkorven ja Elina Inkisen
sekä P2010-joukkueen huoltajan Ismo Korhosen.

 

Lopuksi jaettiin Suomen Palloliiton pronssiset seuratoimijamerkit.

Seuran arki rakentuu ihmisistä, jotka antavat aikaansa ja ovat mukana yhteisen harrastuksen hyväksi. Harjoitusten, otteluiden ja tapahtumien taustalla on paljon työtä, joka ei aina näy kentän laidalle. Juuri tämä työ tekee yhteisestä harrastuksesta mahdollisen ja seurasta paikan, johon on hyvä tulla.

Tällä tunnustuksella haluamme sanoa lämpimän kiitoksen seuran hyväksi annetusta ajasta ja yhteisestä tekemisestä. Kaikki työ ei näy katsomoon, mutta sen merkitys tuntuu seuran arjessa. Kiitos, että olette mukana rakentamassa yhteistä seuraamme.

Suomen Palloliiton pronssinen seuratoimijamerkin ansiokkaasta työstä Petojen hyväksi saivat:

  1. Tuomo Hoikkanen
  2. Janne Hyyryläinen
  3. Klaara Keskevaari
  4. Laura Keskevaari
  5. Juho Kiuru
  6. Petri Kuosa
  7. Lamin Marong
  8. Kim Pihkala
  9. Jussi Raunio
  10. Kalle Rellman
  11. Sanna Ruhanen